perjantai 6. heinäkuuta 2012

Luottovaate – Vaatelainaamo Itsenäisyydenkadulla!



Vaatelainaamo Luottovaate avasi ovensa keväällä. Liikkeen ajatuksena on, että kuka tahansa voi lainata suomalaisten suunnittelijoiden vaatteita ja asusteita jäsenmaksua vastaan. 
Luottovaatteen touhupari, Emmi ja Laura, saivat ajatuksen lainaamon perustamiseen törmättyään samalla konseptilla toimivaan Nopsa Lainaamoon Helsingissä. Emmin mukaan hän olisi mielellään liittynyt lainaamon jäseneksi, mikäli sellainen olisi jo ollut Tampereella, mutta koska näin ei ollut, ei auttanut muu kuin perustaa Luottovaate itse.

Luottovaatteen tavoitteena on tehdä kotimaisia suunnittelijoita tunnetummaksi suomalaisille. Lauran ja Emmin mukaan, erityisesti Tampereella tämä on tärkeää, sillä kotimaiset suunnittelijat eivät täällä ole iso osa katukuvaa, eivätkä näin ollen kovin tuttuja Tamperelaisille. 
Luottovaate tuo suomalaiset suunnittelijat yleisön ulottuville. Lainaamalla kynnys on matalampi tutustua suunnittelijoiden tuotteisiin.

Toiminta on alkanut vauhdikkaasti Tilanne ry:n tiloissa Itsenäisyydenkadulla. Ihan koska tahansa ei kuitenkaan kannata paikan päällä poiketa. 
Lainaamo on auki vain jokaisena parillisen viikon torstaina, jolloin uusia lainauksia tehdään ja vanhoja palautetaan. Aukioloaikana uusien jäsenten on myös mahdollista rekisteröityä. 
Perusjäsenille lainaus maksaa 70€ / 6kk ja opiskelijoille 50€ / 6kk.

Tällä hetkellä Vaatelainaamo on keskittynyt vain naisten vaatteisiin ja asusteisiin, joita saadaan lainaksi lahjoituksina suunnittelijoilta ja isommilta liikkeiltä. Lisäksi Emmi ja Laura tekevät hankintoja second hand-liikkeistä. Tulevaisuudessa voi Luottovaatteesta lainata mahdollisesti myös miesten vaatteita, mutta hanke on vielä ajatusasteella. Luottovaatteen jäsenten on myös mahdollista lahjoittaa vaatteitaan lainattavaksi ja saada vaihtokaupaksi kuluttomia jäsenkuukausia.

Luottovaatteen löydät Facebookista, sekä jokaisena parillisen viikon torstaina osoitteesta: Itsenäisyydenkatu 23 klo 16-19.
Seuraavan kerran Luottovaate on auki 12.7.

DesignOnTampere -viikolla (24.8-2.9.2012) Luottovaatteen Laura ja Emmi järjestävät vaateswappaus -tempauksen. Tempauksesta tarkemmin Tampereen designviikon ohjelmalehtisessä, joka julkaistaan heinäkuun loppupuolella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti